Antiikkinen messinki tekee jälleen paluuta sisustukseen

Ruostumattoman teräksen aikakausi sisustustrendien maailmassa on ollut pitkä ja järkkymätön. Sille on kuitenkin tullut haastaja – nimittäin messinki. Kuten muodissa, myös sisustuksessa tietyt trendit palaavat takaisin koteihin kuitenkin aina sykleissä. Näin on käynyt messingille, jota on karsastettu jo pidempään. Monelle messinki tai messinginsävyinen metalli edustaa vanhanaikaisuutta, jonka vuoksi sitä on kartettu, mutta viime aikoina antiikkista messinkiä on alettu jälleen käyttämään rohkeasti kodin sisustuselementteinä.

Messinkiset hanat, ovenkahvat ja taulujen tai peilien kehykset huokuvat ylellisyyttä ja lämpöä olematta kuitenkaan liian prameita. Messinkiä käytetään myös esimerkiksi kynttilänjaloissa, kristallikruunuissa, pöytien ja tuolien rungoissa ja muissa rakenteissa. Messinki on tyylillisesti hieman vanhahtava ja siksi hyvinkin viehättävä materiaalivalinta tiloihin, joissa pyritään siirtymään pois ultramodernista ja steriilin minimalistisesta sisustuksesta kohti persoonallisempia ratkaisuja. Nyt kun kaikki retro tuntuu olevan aivan erityisesti pinnalla, on myös antiikki ja kaikki antiikkia jollain tavalla muistuttava myös todella kysyttyä sisustajien keskuudessa.

Antiikkista tyyliä keittiöön tai kylpyhuoneeseen pienin muutoksin

Puhtaan minimalistinen, valkoinen ja moderni sisustus on hiljalleen väistymässä. Vaikka monet suomalaiskodit ovat tyyliltään yhä pelkistettyjä, kaivataan niihin entistä enemmän persoonallisempia yksityiskohtia. Koska messinki on kuitenkin saanut yhä enemmän näkyvyyttä esimerkiksi sisustusblogeissa ja muilla sosiaalisen median kanavilla, tullaan sitä todennäköisesti soveltamaan sisustuksessa aiempaa enemmän tulevina vuosina. Messinkisiä yksityiskohtia voi lisätä monellakin tapaa, mutta yksi tyylikkäimmistä tuunauksista on ehdottomasti keittiön tai kylpyhuoneen hanojen vaihtaminen messinkisiin. Näyttävä messinkihana on todellinen katseenvangitsija, jollaista ei ainakaan vielä löydy kovinkaan monesta kodista. Mikäli messinkisten elementtien lisääminen kylpyhuoneeseen tai keittiöön, esimerkiksi osoitteesta https://rorfokus.fi/ löytyy laadukkaita messinkisiä hanoja kodin eri tiloihin.

Messinki karistaa vanhoja siihen liitettäviä mielikuvia

Metalleilla sisustaessa etenkin messinki on monipuolinen vaihtoehto, josta on moneksi. Monikäyttöisyydestään huolimatta messinki on vuosikymmenten ajan kärsinyt huonosta maineesta. Sitä on pidetty vanhanaikaisena ja halpana materiaalina, joka yhdistetään usein ikivanhoihin antiikkiesineisiin. Sitä mukaa kun antiikin arvostus on noussut, on myös kiinnostus messinkiä kohtaan lisääntynyt. Vaikka vanhat messinkiset antiikkiesineet näyttävät todella upeilta myös nykypäivän modernissa sisustuksessa, voi toisena vaihtoehtona harkita myös uudisvalmistettuja messinkiesineitä, jotka muistuttavat antiikkia. Ne on yleensä valmistettu laadukkaista materiaaleista ja näyttävät hyvältä vuodesta toiseen.

Mattapintainen messinki näyttää todella hyvältä oikeastaan minkä väristä taustaa vasten hyvänsä, oli kyseessä sitten kiiltäväpintainen valkoinen, musta graniitti tai jokin rohkeampi väri. Messingin sävy on lämmin ja samalla hillitty, mutta kenties paras messinkiin liittyvä ominaisuus on se, että materiaalina se ikääntyy kauniisti. Mikäli kotoasi ei vielä löydy messinkisiä sisustuselementtejä, lienee vain ajan kysymys, koska asiana tulee muutos.

flash-blog