Tässä artikkelissa tutustumme renessanssiajan koruihin Suomessa. Pienten arvoesineiden pakkoleimaus alkoi vasta vuonna 1787, ja sitä varhaisemmista koruista on näin ollen usein mahdotonta nähdä, mikä on niiden alkuperä. Vain korujen tyylin ja materiaalin perusteella voidaan päätellä, ovatko ne esimerkiksi suomalaista vai ulkomaalaista alkuperää. Tuon ajan korujen tyyliä ja käyttöä onkin voitu selvitellä lähinnä maalausten ja arkistojen perusteella.
Renessanssin korut
1500-luvulla Ruotsi-Suomeen saapui loistokkaan renessanssin aika, ja Suomen se saavutti Juhana-herttuan aloitettua hovin pidon Turun linnassa. Tuolle ajalle oli tyypillistä arvostaa ihmistä ja hänen asemaansa nimenomaan ulkoisen olemuksen perusteella. Eli jos varallisuutta oli, tuli sen myös näkyä. Korujen arvo ja määrä pukeutumisessa olivat tärkeämpiä kuin koskaan. Jopa tavallinen kansa pyrki hankkimaan koruja, vaikkakin se oli tärkeämpää kaupungeissa kuin maaseudulla, missä koruja ei pahemmin käytetty.
Suomessa valmistetut renessanssiajan korut olivat pääosin lähtöisin Turun kultasepiltä. Koska leimausta ei pikkuesineisiin laitettu, on näitä koruja ollut kuitenkin vaikea jäljittää ja tunnistaa. Suuremmat arvoesineet leimattiin jo vuodesta 1485 lähtien. Koruja ei myöskään kuvattu mitenkään, ja lähestulkoon ainoita havaintoja niistä onkin tehtävissä Juhana Herttuan sekä hänen vaimonsa Katariina Jagellonican omistamien korujen perusteella.
Käädyt
Näkyvimpiä renessanssikoruista olivat käädyt, ja niistä kultaiset olivat suosituimpia. Käädyt olivat massiivisia ja painavia, ja ne kiedottiin kaulan ja hartioiden ympärille jopa useampaan kertaan. Aiheet olivat melko yksinkertaisia, suosituimpia niistä olivat ankkurivitjat ja panssarivitjat.
Käätyjä käytettiin pääasiassa 1500- ja 1600-luvulla, mutta 1700-luvulle tultaessa ne olivat enää hallitsijoiden käytössä. Käädyt olivat niin arvokkaita, että ne saatettiin jopa haudata omistajansa mukana. Myös käätyjen sulattaminen velanmaksun tai uusien korujen m
ateriaaliksi, sekä niiden panttaaminen rahapulassa oli yleistä.
Päähineiden korut
Renessanssiajan pukeutumisessa päähineillä oli tärkeä merkitys. Ne liittyivät hovietikettiin, ja niillä oli myös yhteiskunnallista merkitystä. Päähineitä käytettiin niin sisällä kuin ulkonakin. Varakkaiden ihmisten hienoimmat päähineet oli tehty helmistä tai kullasta, ja aatelisilla oli usein helminauha myssyn reunassa. Päähineiden suosio jatkui 1600-luvulle saakka.
Rannerenkaat
Renessanssikauden pukeutumisessa hihat olivat pitkiä. Vaikka muita koruja pidettiinkin vaatteiden päällä, oli rannerenkaiden paikka hihojen alla. Rannekoruja pidettiin aina pareittain, yksi molemmissa käsissä. Niitä käyttivät sekä varakkaat aatelismiehet, että naiset, ja ne täydensivät loistokasta pukeutumista.
Riipukset
Riipukset olivat suosittuja renessanssiajan koruja. Ne olivat symmetrisiä ja massiivisia. Korujen taustapuoli oli usein emalisilla ornamenteilla koristeltu, ja koruissa aiheet olivat usein uskonnollisia, rakkaudesta ammennettuja tai antiikista poimittuja. Rakkausaiheisilla riipuksilla oli myös oma nimityksensä, “carita”.
Kruunut ja seppeleet
Seppeleillä on sidottu hiuksia jo muinaisista ajoista lähtien, ja hiusnauhaa käytettiin vielä 1500-luvullakin. Myös kultaiset nauhat tai helminauhat olivat renessanssiajan hiusten koristuksia. Kruunut olivat seppeleistä kehittyneitä koristeita, joita kuninkaallisten ohella otti käyttöön myös kirkko. Kruunu morsiamella oli neitsyyden vertauskuva, ja renessanssityylisiä kruunuja oli käytössä vielä pitkään renessanssiajan jälkeenkin.
Gemmit
Renessanssiajalla suosittuja korujen aiheita olivat antiikin ajan koruista otetut ideat. Pienet kameet, joissa oli jonkun henkilön muotokuva, olivat erityisen suosittuja. Kameiden lisäksi myös intagliot olivat suosittuja. Nämä olivat molemmat gemmejä, joita käytettiin esimerkiksi koruissa. Kameet olivat siis kohokuvia, ja ne oli tehty usein karneolista tai akaatista. Intagliot puolestaan kaiverrettiin kaksivärisiin kiviin, kuten karneoliin tai kalsedoniin.