Tässä artikkelissa tutustumme barokkikauden ja rokokookauden koruihin Suomessa.
Barokkikausi 1660-1720
Renessanssikautta seuraava barokkikausi toi pukeutumiseen mukanaan avonaiset kaula-aukot ja lyhyet hihat. Korujen käyttötapa muuttui. Aiemmin niitä pidettiin vaatteiden päällä, mutta barokkikaudella ne puettiin suoraan ihoa vasten. Myös korumuoti muuttui. Renessanssikaudella suositut massiiviset kultaiset korut jäivät pois muodista, ja tilalle tulivat epäsymmetrisillä kasviaiheilla koristellut ohuet ja sirot kultakorut, mutta ennen kaikkea helmikorut ja jalokivet.
Jalokivet eivät kuitenkaan olleet Suomessa niin suosittuja kuin helmikorut, manner-Euroopassa jalokiviä käytettiin enemmän. Koruja käytettiin edelleen runsaasti. Päähineiden käyttö väheni ja korvat tulivat esiin, ja korviin laitettiin myös korvakorut. Tyyli oli edelleen mahtipontinen, mutta muodot olivat tärkeitä.
Kaulakorut
Helminauhat tulivat muotiin, ja tyypillisesti ne oli valmistettu yksinkertaisena suurista, keskenään samankokoisista helmistä. Helmet olivat arvokkaita, ja ne olivat erittäin suosittuja. 1600-luvulta säilyneissä muotokuvissa on lähes kaikilla naisilla helminauhat.
Rintakorut
Myös rintakorut olivat barokkiajalla suosittuja, ja niissä käytettiin jalokiviä myös Suomessa. Korun paikka oli keskellä miehustaa, ja usein olkapäille laitettiin lisäksi koruneulat rintakorua korostamaan.
Rannerenkaat
Aikakaudelle tyypillistä oli kiinnittää väljiä rannerenkaita tai kultavitjoja puvun puolipitkään hihansuuhun, jolloin ne roikkuivat pitkin käsivartta. Koruja pidettiin kaksittain, kummassakin kädessä oli yksi koru. Helmirannekorut olivat tiukempia, ja niitä pidetttiin ranteessa.
Korvakorut ja hiuskorut
Hattujen jäätyä pois jatkuvasta käytöstä barokkikaudella tulivat muotiin korvakorut. Ne olivat helmikoruja, päärynänmuotoisia tai pisa
ranmallisia. Hiuksia laitettiin korkkiruuvikiharoille tai nutturaksi, jotka sitten koristeltiin silkkinauhoin ja helmin. Myös peruukkeja ja hiuslisäkkeitä käytettiin, ja niiden kiinnityksessä käytettiin koruja.
Rokokookausi 1725-1775
Rokokoo toi tullessaan vapautuneen ilmapiirin ja sensuellin luonnonkaipuun. Haluttiin keventää barokin kauden muotokieltä, ja päästä pois synkkyydestä ja tummista väreistä. Valoa ja tunnelmaa luotiin kynttilöillä, ja päiväkorujen jälkeen ylle vaihdettiin valaistukseen sopivat iltakorut.
Helmikorujen suosio väheni, ja kimaltelevat ja välkkyvät korut tulivat muotiin. Koko korun pinta peitettiin kimaltelevilla jalokivillä, vuorikristalleilla tai uutuutena tekojalokivillä eli strasseilla. Timantit olivat kivistä suosituimpia. Korut olivat kevyitä, ja kultaa tai muita metalleja käytettiin vain korun kiinnitysaineena.
Suomessa erityisen suosittuja olivat strassit, joiden alle voitiin myös laittaa värillisiä kalvoja erilaisten väriefektien aikaansaamiseksi. Asun koruja yhdenmukaistettiin korustoiksi, jossa esimerkiksi hiusnauha, korvakorut ja kaulanauha muodostivat yhdenmukaisen koruston.
Kaula-ja rannekorut
Samettinen, asun sävyyn sopiva kaulapanta oli rokokooajan muotikoru. Siihen kiinnitettiin lasinpaloja tai vuorikristallia ja mahdollisesti asuun sopivia solkia, ja se solmittiin edestä rusetiksi. Myös kokonaan kivistä esimerkiksi messinkipantaan kiinnitetty korupanta oli muodikas, ja joskus sama koru oli lyhennettävissä kaulakorusta rannekoruksi ja toisinpäin.
Rokokooajan koruja oli tarkoitus katsella vain edestä päin, ja ne lepäsivätkin ihoa vasten. Hiukset kammattiin pois kasvoilta ja korvien päältä, jolloin suuret ja näyttävät korvakorut pääsivät esille. Korvakoruissa käytettiin paljon strasseja koristeina.