Keräily on hieno harrastus – se on mielenkiintoista ja mukavaa puuhaa, ja siitä jää itselle konkreettinen todiste. Keräillä voi oikeastaan mitä tahansa: postimerkkejä, kultakoruja, astioita, huonekaluja, nukkeja, kenkiä, autoja… Lista jatkuu loputtomiin. Joillekin keräilyn kohteena ovat antiikit. Antiikit ovat hienoa ja iäkästä tavaraa, jonka hienous piilee upean ulkomuodon ja uskomattoman kestävyyden lisäksi sen harvinaisuudessa, nimittäin entisaikoihin tavara ei ollut massatuotettua, vaan useasti tuotteet olivat uniikkeja, käsintehtyjä kappaleita. Tästä syystä myös antiikkien hinta on nykyään korkea, mutta ei turhaan syytä huoleen: antiikit ovat myös oiva sijoituskohde.
Kuin laittaisi rahaa pankkiin
Antiikit ovat aivan kuin laittaisi rahaa pankkiin – tai no, ei ihan. Raha saattaa näet menettää jonakin päivänä arvonsa, mutta antiikit puolestaan eivät. Antiikit ovatkin tässä suhteessa paremminkin verrattavissa esimerkiksi kultaan – oli rahan arvo mikä tahansa, antiikit tulevat aina olemaan arvokkaita. Kun raha on jatkuvassa inflaation riskissä, ei antiikkien kohdalla ole koskaan tätä vaaraa, vaan päinvastoin, näiden arvo tulee aina vaan nousemaan iän myötä. Mitä vanhempi esine, sitä arvokkaammaksi sen hinta nousee. Lisäksi antiikin omistaminen tuo omistajalleen tietynlaista arvostusta ja kunniaa, omistaahan hän historiallisesti merkityksellisen esineen, jollaisia ei ole montaa jäljellä, jos ainuttakaan. Juurikin näistä syystä antiikkiin sijoittaminen kannattaa, sillä se on pitkäaikainen sijoitus, jonka voi halutessaan jättää vaikkapa perinnöksi sukuun.
Mikä on antiikkia?
Mikä sitten oikein laskettan antiikiksi? Antiikkia voi olla moni eri asia. Lyhykäisesti antiikkia ovat esimerkiksi vanhat esineet, huonekalut, rahat, kirjat, maalaukset ja korut. Suomessa antiikiksi lasketaan esineet, joiden ikä on 100 vuotta tai sitä enemmän. Antiikit on jaoiteltu eri tyylisuuntien ja aikakausien mukaan. Antiikkia voi ostaa antiikkeihin erikoistuneista liikkeistä tai esimerkiksi huutokaupoista. Antiikkeihin erikoistuvan kaupan voi perustaa myös itse, jos innostusta riittää ja haluat viedä keräilyharrastuksesi uudelle tasolle tienaten samalla itsellesi hieman kahisevaa. Ennen oman liikkeen perustamista täytyy kuitenkin luonnollisesti ottaa antiikeista perinpohjaisesti selvää. Tärkein mielessä pidettävä seikka on tietenkin se, että kaikki antiikit eivät suinkaan ole arvokkaita. Mikäli ei itse ole varma esineen arvosta, kannattaa se tarkastaa ammattilaisen pakeilla ennen siihen sijoittamista. Antiikkikauppiaat saattavat herkästi yrittää kiskoa asiasta tietämättömältä liian suuren hinnan tuotteistaan, ja tämän voi helposti välttää riittävällä tietoudella antiikeista.
Mistä rahaa antiikin ostamiseen?
Antiikki on arvokasta – tämä tarkoittaa sitä, että sen hinta on myös sen mukainen. Mistä antiikkiin voi sitten saada rahaa? Jos tarkoituksena on perustaa antiikkien ympärillä pyörivä yritys, kannattaa tosiaankin harkita projektin tueksi yrityslaina a, joka helpottaa yrityksen perustamista huomattavasti. Mikäli tarkoitus on ostaa antiikkia vain omaan käyttöön, niin rahoitus on saatava jostakin itse. Mikäli omaa pääomaa ei ole tarpeeksi, voi pienellä säästämisellä yleensä saada tarpeeksi rahaa kokoon. Antiikin ostaminen on kuitenkin ennen kaikkea sijoitustoimenpide, joten se on pitkäaikaisesti hyödyllinen hanke. Antiikki on esimerkiksi mainio perintökalleus, jonka arvo vain kasvaa sukupolvesta toiseen. Lisäksi antiikki on kaunista ja kestävää, joten antiikin ei todellakaan tarvitse jäädä hyllylle pölyttymään, vaan sen voi ottaa arkiseen ja jokapäiväiseen käyttöön.